Ratkaiseva askel aurinkoenergiaan

”Jälkikäteen voin todeta, että olisimmehan voineet laittaa aurinkopaneelit jo aiemminkin.”  Näin kiteytti Finprofile Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kokko pohtiessaan yrityksensä aurinkovoimalaprojektia, jonka käynnistäminen oli ollut pohdinnassa jo pidemmän aikaa.  



Finprofilen toimitusjohtaja Lauri Kokko talvisessa maisemassa Finprofilen tuotantotilojen edustalla.

“Kun toimistomme muutti nykyiseen sijaintiinsa, ryhdyimme vihdoin toimeen. Haimme ensisijaisesti säästöä energiakustannuksiin, mutta myös siirtymää uusiutuvaan energiaan. Eikä suora näkymä vieressä kulkevalle valtatielle ollut imagollisesti ollenkaan huono asia”, Finprofilen Lauri Kokko kertoo. 

Puisia sähkö- ja puhelinpylväitä sekä kotimaahan että kansainvälisille markkinoille valmistava Finprofile sai loppukesästä 2022 toimistotilojensa katolle 44 tumman tyylikästä aurinkopaneelia. Kokoluokaltaan 16,50 kWp:n aurinkovoimala pystyy tuottamaan vuosittain energiaa 14 000 kWh:n edestä.  

“Lisäksi hankimme projektin yhteydessä toimitilojen pihaan sähköautojen latauspisteen, mikä huomioitiin aurinkovoimalan kokoa suunniteltaessa”, Kokko toteaa ja kiittelee KSS Energian mestareiden hoitaneen laskelmat mallikkaasti. 

Iso lainausmerkki

"Saimme hyvää taustatukea valintoihin KSS Energian asiantuntijoilta."

Lauri Kokko

Autot latautuvat aurinkoenergialla  

Aurinkovoimala tekee työtään itsenäisesti, eikä vaadi sen suurempaa seurantaa. Nykypäivän aurinkopaneeleiden käyttöikä lasketaan vuosikymmenissä ja takaisinmaksuaika vuosissa. Takaisinmaksuajan jälkeen paneelit tuottavat käytännössä ilmaista energiaa.   

“Meillä tuotto hyödynnetään toimistorakennuksen ja sen yhteydessä olevan varastotilan sekä sähköauton latauspisteen energiankulutuksessa. Se on selvää, että energiahintojen yleinen nousu on nopeuttanut kohdallamme takaisinmaksuaikaa”, Kokko sanoo. 

Finprofilella päätös sähköauton latauspisteen hankinnasta tehtiin, vaikkei ladattavaa sähköautoa vielä tallista löytynytkään. Sellaisen hankinta on Kokon mukaan lähitulevaisuuden suunnitelmissa. 

Iso lainausmerkki

“Oma latauspistoke houkuttelee hankkimaan ladattavan hybridin tai sähköauton, sillä voisimme ajaa ilmaisia kilometrejä toimiston ja tuotannon välillä.” 

Lauri Kokko, Finprofile

 

“Latauspiste on ollut valttikortti myös siinä suhteessa, että asiakkaat tulevat mielellään kahville, kun saavat ladattua autoaan siinä ohessa”, toimitusjohtaja lisää nauraen.    

Uusiutuvan energian tie houkuttelee 

Kokko kertoo oman aurinkovoimalan vastanneen odotuksia, vaikka asennus viivästyikin komponenttipulan takia hieman suunnitellusta. Syyskaudesta alkaen paneelien voima on näkynyt sähkölaskulla pienentyneenä energiankulutuksena.  

“Koko projektista jäi oikein mieluisa ja hyvä kuva. Saimme hyvää taustatukea valintoihin KSS Energian asiantuntijoilta. Olen iloinen, että otimme askeleen uusiutuvan energian hyödyntämiseen.”  

 Valittu tie on houkutteleva ja seuraava etappikin on jo katsottuna. 

“Suunnitelmissa on suuremman aurinkovoimalan hankinta tuotannon puolelle, jossa energiankulutus on isojen koneiden myötä suurta. Se, että tuotanto kävisi aurinkovoimalla, on hyvä myyntivaltti ja tukee osaltaan tavoitettamme kestävän kehityksen ja innovatiivisuuden saralla”, toimitusjohtaja toteaa. 

Finprofilen aurinkovoimala lukuina 

44 aurinkopaneelia 
16,50 kWp teho 
14 000 kWh vuosituotto 

Aurinkosähköä teillekin?

Yritysten aurinkosähköratkaisut

Avainsanat:
Aurinkopaneelit
Energiaratkaisut
1.1.59